Pitkä yhteinen taival saa asiakkaalta varauksettomat kiitokset
Aktia on ollut DataInfon asiakas koko yrityksen 20-vuotisen historian ajan. Toimintansa alussa ei DataInfo luonnollisesti ollut alansa parhaiten tunnettu toimija. Aktia kuitenkin antoi nuorelle yritykselle mahdollisuuden ja huomasi hyvin pian löytäneensä kultaakin arvokkaamman kumppanin.
“Verrattuna sen ajan perinteisiin PC-toimittajiin, olivat DataInfon toimitusajat uskomattoman nopeita. Ja kun hintakin oli vielä huokeampi, ei ollut vaikea päättää keneen puoleen kääntyä”, muistelee Aktia ITC:n teamleader Hans-Erik ”Hasse” Jaakkola kahden vuosikymmenen takaisia aikoja.
Aktiivinen palveluasenne sekä toimitusvarmuus vakuuttivat Aktian nopeasti. DataInfo onkin vuodesta 1989 toimittanut yritysryhmään runsaasti IT-päätelaitteita. Ajan saatossa on yhteistyö vain tiivistynyt entisestään, sillä DataInfo toimii tänä päivänä Aktian hovihankkijana päätelaitteiden lisäksi myös kytkin- ja palvelinlaitepuolella.
Kapasen lisäksi kiitosta asiakkaalta saakin koko DataInfon Aktia-asiakkuudesta vastaava tiimi.
”DataInfon kanssa yhteispeli todella toimii. Saamme
edelleen vastauksen tiedusteluihimme usein vielä saman päivän aikana ja toimitukset toimivat todella ripeästi. Heidän ammattitaitoinen porukkansa on aina ajan hermolla ja saamme heiltä runsaasti arvokasta tietoa alan trendeistä”, kertoo Aktia ITC:n teamleader Hasse
Jaakkola.
Henkilökemioiden lisäksi on yhteistyössä myös substanssipuoli
kohdallaan. ”Erityisesti arvostan DataInfon ammattitaitoa siinä, että he eivät tuputa yhtä ja ainoaa ratkaisua. Vaikka hyvin usein päädynkin DataInfon suositukseen, saan aina valita mieleiseni ratkaisun useasta
eri vaihtoehdoista.
En näe mitään syytä, miksei yritysyhteistyömme
jatkuisi yhtä hedelmällisenä seuraavatkin 20-vuotta”, summaa Jaakkola tyytyväisenä.